Vasemmalla kunnostamaton, ylileveäksi perattu uoma ennen kunnostusta ja oikealla sama uoma kunnostuksen jälkeisenä talvena. Kunnostamattomassa uomassa jääkansi on painunut uoman pohjaa vasten ja vesi virtaa jään päällä nostaen uoman pinnankorkeutta. Kunnostetussa uomassa kivet kannattelevat jääkantta, jolloin vesieliöstölle jää talvehtimisalueita ja vesi virtaa jääkannen alla aiheuttamatta ylimääräistä pinnannousua.
Etelä-Suomelle tyypillisiä savimaan puroja on perattu maan kuivattamiseksi maa- ja metsätalouden tarpeisiin. Luontotyyppinä nämä savimaiden purot ja pikkujoet ovat käyneet äärimmäisen uhanalaisiksi. Siksi myös niissä elävä lajisto on harvinaistunut. Sadoista Uudellamaalla virtaavista puroista yksikään ei ole säilynyt täysin luonnontilaisena ja lajistosta lähes kaikki jokihelmisimpukkapopulaatiot on menetetty lohikalakantojen ohella. Suurimpana syynä tämän virtavesiluontotyypin ja lajien uhanalaistumiseen on maankäytön muutos, eli “uomien kunnostus”. Uomien kunnostus voi nimittäin näkökulmasta riippuen tarkoittaa useita eri asioita.
Aktiivisesti maanviljelyä tai metsätaloutta harjoittavalle se voi tarkoittaa umpeen kasvaneen uoman avaamista kaivinkoneen kauhalla, jotta vesi virtaa vauhdikkaasti ja uoman valuma-alue kuivuu mahdollisimman tehokkaasti. Lohikaloista kiinnostuneelle uoman kunnostus tarkoittaa monesti lohikalojen kutu- ja poikasalueiden kunnostuksia lisäämällä uomaan soraa ja kiviä. Usein maa- tai metsätalouden kuivatustoimet ja virtavesissä tapahtuva luontotyyppien ennallistaminen mielletään olevan ristiriidassa keskenään. Kunnostustoimia voidaan kuitenkin suunnitella ja toteuttaa niin, että niistä hyötyvät sekä uhanalaiset luontotyypit ja niissä elävä lajisto että puron ympärillä maa- tai metsätaloutta harjoittava maanomistaja.
LUVYn koordinoimissa kunnostushankkeissa on aikojen saatossa kunnostettu erilaisia ihmistoiminnan seurauksena heikentyneitä virtavesiä, joita jo EU:n asettama vesipuitedirektiivikin velvoittaa Suomea kunnostamaan. Virtavesien kunnostuksessa keskitytään virtavesille luontaisten ominaispiirteiden vahvistamiseen ja tavoitteena on luontotyyppien ja lajien uhanalaistumiskehityksen pysäyttäminen.
Virtavedet ovat kuitenkin jatkuvassa muutoksen tilassa ja erityisesti pehmeiden maalajien alueella uomat muuttavat muotoaan talvi-, kevät- ja syystulvien aikaan. Isoillakaan kuivatushankkeilla ei pystytä saavuttamaan pysyvästi tehokkaan kuivatuksen takaavaa tilaa ja ehkäisemään esimerkiksi peltolohkojen tulvimista, vaikka hetkellisen helpotuksen voikin saada. Lisäksi kuivatushankkeiden toimenpiteet vain siirtävät ongelmia alavirtaan ja lopulta mereen.
Meanderoivan eli mutkittelevan puron suoristaminen lyhentää puron pituutta ja lisää pituuskaltevuutta, eli kasvattaa veden virtausnopeutta. Virtausnopeuden kasvamisen myötä puron eroosiokehitys kiihtyy ja uoma yrittää palauttaa itseään luontaisen mutkittelun tilaan kovertamalla ja sortamalla uomien penkkoja. Tästä seuraa kiintoainesmäärien lisääntymistä ja maatalousvaltaisilla alueilla myös ongelmia peltojen käsittelylle, kun uomien penkat sortuvat ja suojavyöhykkeiden ylläpito vaikeutuu. Samalla nopeutunut veden poistuminen suoristetun uoman osuudella lisää virtaamahuippuja alavirrassa ja kertauttaa tulvaongelman.
Liikkeelle lähtenyt kiintoaines aiheuttaa ongelmia kasautuessaan uomaverkoston hitaammin virtaaville alueille. Uomien liettyminen johtaa paikallisiin tulvaongelmiin ja päädytään loputtomaan uomien kunnostusojitus kierteeseen. Muita perkuun aiheuttamia ongelmia ovat esimerkiksi savisten penkkojen kuivuminen, kun puron vesi käy kesäaikaan vähiin valuma-alueen lyhentyneen veden viipymän takia, sekä jääpatojen muodostuminen talvisateiden ja kevätsulamisen aikaan kasvaneiden virtaamien vuoksi. Tyypillinen tilanne suoraksi ja ylileveäksi peratussa uomassa onkin uomaan talvella muodostuneen jään painuminen uoman pohjaa vasten, koska kaikki jääkantta tukeva puu- tai kivimateriaali on poistettu uomasta. Huonoimmassa tilanteessa koko puron vesi virtaa jääkannen päällä ja pohjaan painunut jääkansi vaurioittaa puron jäljellä olevaa pohjaeläinlajistoa tai syyskutuisten kalojen, kuten taimenen, mädin kehittymistä. Samalla virtaus jään päällä kiihtyy entisestään ja virtaamapiikit aiheuttavat ongelmia alavirrassa.
Näitä ongelmia voi kuitenkin ehkäistä kunnostamalla perattuja uomia luonnonmukaisin menetelmin. Yleisimpiä maatalousalueiden uomien luonnonmukaisia kunnostustoimenpiteitä ovat esimerkiksi suoristetun puron virtaaman keskittäminen koskikynnysrakenteille, jolloin uoman luontaista hitaan ja nopean virran vaihtelua saadaan palautettua vaikuttamatta peltojen kuivatukseen. Koskirakenteiden hyötynä on maatalouden näkökulmasta erityisesti vähentynyt eroosio, kun veden virtaus hidastuu ja keskisyvyys lisääntyy, ja samalla myös virtavesille ominaiset lajit pystyvät palaamaan. Uomaan lisätyt kivet myös kannattelevat uoman jääpintaa ja estävät jään painumisen pohjaan. Tällöin vesieliöstön talvehtimisolosuhteet paranevat ja jääpatojen syntymisen riski vähenee, koska jäälautat eivät lähde liikkeelle. Kuivaan aikaan kynnysten välillä seisova vesi pitää uoman penkat kosteina, jolloin kuivumisesta johtuva savipatjojen kovettuminen ja halkeilu vähenee. Koskirakenteet tulee kuitenkin suunnitella nimensä mukaisesti koskimaisiksi rakenteiksi, eikä kivipadoiksi. Rakenteella pyritään vesienhallinnan ohella maksimoimaan perkuutoimien vuoksi menetetty koskipinta-ala, jotta myös virtaavasta vedestä riippuivainen lajisto voi palautua uomaan.
– Joonas Tammivuori
Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry (LUVY) on riippumaton yhteistyö- ja asiantuntijaorganisaatio Länsi-Uudellamaalla. Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on vesiensuojelun ja siihen läheisesti liittyvän yleisen ympäristönsuojelun edistäminen toiminta-alueellaan.
