Juotavaksi käytettävän kaivoveden tulee täyttää talousvedelle asetetut vaatimukset

Juotavaksi ja ruuanlaittoon käytetyn kaivoveden tulee täyttää sosiaali- ja terveysministeriön (STM) talousveden laadulle asettamat kriteerit, joista osa on vaatimuksia ja osa tavoitteita/suosituksia. Talousvesi ei saa sisältää pieneliöitä, loisia tai kemiallisia aineita sellaisia pitoisuuksia, että niistä voi olla haittaa ihmisen terveydelle.

Jokaisen meistä voidaan katsoa nauttivan vähintään kaksi litraa vettä vuorokaudessa juomaveden, teen, kahvin ja itse valmistetun ruuan muodossa. Haja-asutusalueilla asuvien kannalta ei siis ole lainkaan samantekevää, millaista vettä omasta kaivosta saadaan.

Talousveden mikrobiologisena laatuvaatimuksena on, ettei se saa sisältää suolistoperäisiä mikro-organismeja. Näiden indikaationa tutkitaan

  • Escherichia coli sekä enterokokit, joita kumpaakaan ei saa vedestä löytyä
    (0 pmy / 100 mL; pmy = pesäkkeen muodostava yksikkö)
    On hyvä muistaa, että jos vedessä todetaan jompaa kumpaa näistä suolistoperäisistä indikaatiobakteereista, se on merkki veden ulosteperäisestä saastumisesta, ja vesi voi todellisuudessa sisältää mitä tahansa ulosteperäistä, myös varsinaisia taudinaiheuttajia.

Kemiallisia laatuvaatimuksia on asetettu monia, joista yksityiskaivojen kannalta oleellisimpia ovat

  • Arseeni (< 10 μg/L)
  • Fluoridi (< 1,5 mg/L)
  • Nitraatti (< 50 mg/L)
  • Nitriitti (< 0,5 mg/L)

Laatusuosituksista oleellisimmat (raja-arvoineen) ovat puolestaan seuraavat:

  • Koliformiset bakteerit (< 100 pmy/100 mL)
  • Ammonium (< 0,5 mg/L)
  • Kloridi (< 100 mg/L)
  • Kemiallinen hapenkulutus (< 5 mg/L)
  • Mangaani (< 100 μg/L)
  • Radon (< 1 000 Bq/L)
  • Rauta (< 400 μg/L)

Vesi ei saa olla myöskään syövyttävää, minkä indikaationa tutkitaan peruspaketeissa yleensä kloridin lisäksi veden happamuus eli pH (6,5–9,5) sekä sähkönjohtokyky ja kovuus. Ominaisuuksiltaan syövyttävä vesi liuottaa metallisista putkista, kalusteista ja rakenteiden osista metalleja hapertaen samalla itse rakenteita ja lisäten siten osaltaan myös vesivahinkojen riskiä. Pahimmillaan myös veteen liuenneiden metallien määrät saattavat kohota jopa terveydelle haitallisiin pitoisuuksiin.

Kaivoveden juomakelpoisuutta ei siten määrittele yksinomaan sen mikrobiologinen laatu. Akkreditoitu laboratorio voi antaa lausunnon veden laadusta vain siltä osin, mitä siitä on sillä kerralla tutkittu. Bakteerien suhteen puhdas vesi voi sisältää vaatimuksen ylittävän määrän jotakin kemiallista yhdistettä, kuten nitriittiä. Voidaankin ajatella, että luottamus kaivoveden juomakelpoisuuteen ja sen säilymiseen tulee säännöllisen tutkituttamisen kautta siten, että noin kuuden vuoden välein tutkitaan laajemmin, ja siinä välissäkin suppeasti. Näin SYKE ja muut viranomaiset suosittelevat:

”Vedestä tutkitaan eri tilanteissa eri aineita. Kolmen vuoden välein tehtävässä rutiinitutkimuksessa kannattaa mitata bakteerien määrä, pH, väri, sähkönjohtavuus, sameus ja permanganaattiluku. Kuuden vuoden välein on hyvä tutkia edellisten lisäksi myös typpiyhdisteet, alkaliteetti, veden kovuus, happi, rauta, mangaani, kloridi ja fluoridi. Kallioporakaivoista tutkitaan edellisten lisäksi arseeni, uraani ja radon, jos on syytä epäillä, että näitä aineita on pohjavedessä. Säteilyturvakeskus (STUK) suosittelee radon- ja uraanipitoisuuden mittaamista jokaisesta porakaivosta.”

Lisätietoa kaivovesistä: