Kuva 1. Matalalla vedellä padon ohittaminen oli kaloille toivoton tehtävä, eikä tehtävä ole helppo sopivallakaan virtaamalla.
Haimoon kylän kohdalla Vihtijoessa sijaitsi vanha ojitusyhtiön ylläpitämä ylisyöksypato, joka toimi lähes täydellisenä vaellusesteenä kalojen ja vesieliöstön pyrkiessä ylävirtaan. Lankuista rakennettua patoa oli suunniteltu kunnostettavan jo 2000-luvun alkupuolella, mutta hanke oli jäänyt toteutusta vaille. Kalan kulun helpottaminen otettiin uudelleen tarkasteluun osana valtakunnallista FRESHABIT LIFE IP -hanketta, jossa toteutetaan virtavesikunnostuksia ja vaellusesteiden poistoja Karjaanjoen vesistöalueella lohikalojen ja jokihelmisimpukan hyväksi.
Vihtijoki on Karjaanjoen vesistöalueen latvavesiä, jossa eri toimijat ovat toteuttaneet virtavesikunnostuksia ja koskialueiden ennallistamista useiden vuosien ajan. Vihtijoki laskee vetensä Hiidenveteen Vihdin kirkonkylän kohdalla.
Suunnitelma
Padon mitoitus toteutettiin virtaamamallilla. Suunnitelman mukaan rakennettavan kosken harjaa laskettiin 5 cm alemmas, koska luonnonmukaisessa koskessa purkautumiskerroin on pienempi. Täten yläpuolinen vedenkorkeus säilyy ennallaan, eikä padon purkamisesta aiheudu eroosio-ongelmia tai vettymishaittoja.
Toteutus
Työt aloitettiin jäädyttämällä tie pellon poikki materiaalin ja työkoneiden kuljetusta varten. Purkamalla vanha lankkupato kahdessa osassa saatiin vedenpinta hallitusti laskettua töiden toteuttamisen ajaksi. Seuraavaksi asennettiin kaksi kolmesta lujitemuovisesta tiivistysytimestä, jotka tuettiin alavirran puolelta murskeella.
Ennen keskimmäisen levyn laittoa, tehtiin ylävirran puolelle hetkellinen työmaapato, joka antoi noin 5 minuuttia aikaa asentaa muotoon leikatun levyn ennen veden nousua.
Asennuksen jälkeen levyt tuettiin kalliomurskeella ja murske verhoiltiin pyöreällä luonnonkivellä.
Niskakynnyksen valmistuttua siirryttiin rakentamaan kosken loppuosaa suunnitelman mukaisesti. Oman haasteensa toi aloituspäivästä kohonnut vedenpinta ja yöllä ja aamulla satanut lumi.
Vanhan lankkupadon alapuolelle eroosiosuojaksi tuotuihin louhekiviin on ajansaatossa kasvanut vesisammalta. Näitä sammalpeitteisiä kiviä siirrettiin kosken yläosaan vauhdittamaan vesisammalen leviämistä lähes ”steriiliin” tekokoskeen. Vesisammal nopeuttaa esimerkiksi hyönteisfaunan palautumista, mikä taas mahdollistaa kalojen ravinnonsaannin.
Niskaa muotoiltiin kutusoralla loivasti viettäväksi. Soran lisäksi niskalle asetettiin isompia pintakiviä rikkomaan virtausta ja mahdollistamaan esimerkiksi koskikaran talvisen saalistuksen. Kosken pituudeksi muodostui yhteensä noin 50 metriä, jonka lisäksi jokipengerten eroosiosuojausta jatkettiin noin 15 metriä ylävirtaan.
– Joonas Tammivuori, projektityöntekijä
